maanantai 31. elokuuta 2015

Minä olen luonnontapahtuma






Nämä ovat polkuja
joita syntyy
                  kun usein mennään samasta kohdasta:
minä olen luonnon tapahtuma.
Tai miten joelle syntyy uoma.

– Pentti Saarikoski



perjantai 28. elokuuta 2015

Lastenkirjailija työssään

Noniin. Koko päivä mennyt kirjoittaessa sitä käsistä, selaillen facebookia, kuunnellen räppiä. Totesin notta Paperi T taustamusiikkina luo oikeanlaisen mielentilan lastenkirjan ideoimiselle. Volyymia kovemmalle kääntämällä hiljennetään stereotyyppiset, iloiset ja valoisat ratkaisut. Pääsee ihan eri tasolle. Postmodernille. Draaman jälkeiselle. Tavoittaa lapsen järjenjuoksun epäkronologian uudestaan.

Ongelmaksi saattaa muodostua valmis konsepti, jonka tunnettujen hahmojen kai pitäisi pysyä omissa nahoissaan. Jotakin tapahtuu kuitenkin väistämättä, kun puikkoihin siirtyy trendikäs y-sukupolvi.

Otteita mustiinpanoista:
Kimaltava superpallo, spektri, keppihevonen, yksisarvinen, lumihiutalepallo, kristallit ikkunassa, kuplamuovia, avaruus, avaruus, avaruus, avaruuslamppu, oikea avaruus, Voimamies Horsman avaruustatuointi, kaukoputki, Heinämäen tila on pieni pläntti maailmankaikkeudessa. Olen maaimankaikkeuden ainut Herra H. Värivalot. Musiikkia. Värityskirja. 

Hahaha, kattellaan. Tuntuu, että edellisen kirjan kirjoittamisesta on ikuisuus, ja koska olen nyt äiti, niin pitäisi siksikin paremmin tietää mitä ja miten lapsille kirjoittaa. Onneksi tiedän ainakin sitten sen, mitä en halua Lenskille lukea. Ehkä. Sillä mennään.

Vapise Lingren. Vapise Jansson. Vapise Dahl. Rowling. Vaviskaa Kunnakset, Kirsi ja Mauri.


Rentoa viikonloppua!


tiistai 25. elokuuta 2015

Muina Jeesuksina

vetten päällä.

Naapurittaren kanssa teimme unelmista totta ja vuokrasimme SUP-laudat. Trendikkään meditatiivinen havaijilais-surffaus oli hypensä veroista nautintoa alusta loppuun. Mietimmekin ehtisikö tässä vielä SUP-vaellukselle, SUP-joogaan ja SUP-meditaatioon.

Tietysti tuli tehtyä myös "ne klassiset". Meloimme 45 minuuttia myötätuulessa rannasta pois päin ja sitten vartissa takaisin vastatuuleen. Mutta nämähä ovat näitä kantapään kautta opittavia, kyllä kyllä, ehheh heh.

Kohta lähtö Sepån kanssa anopin vaaleansinisellä kuplalla Pyynikin rantaan. Sieltä livetään lipumaan vielä kesän viimeisen hellepäivän helotuksille oi.


Ylpeät ja onnelliset.

torstai 20. elokuuta 2015

Kuumottava muotokuva




Meidät ikuistettiin pikamuotokuvaan Y-festivaalien puistokirppishulinoissa. Tuntemattomaksi jäänyt taiteilija näki poikani läpi ja löysi vanhan sielun. Lenski 50v. äidin käsivarrella. 

Arjen vaativa lonkeroinen

Välttelen henkistä työtä paiskomalla tavaroita järjestykseen ja siitä ohi. Se ole niin justiinsa. Rokki soi. Rännänännänäänää. Piti kesällä kirjoittaa yksi lastenkirja. Ränäänänää. Kovemmalle.
Pöydällä on neljä laskua. Miksi taas paperisia...?

Jännitin viikon ajan yhtä työpuhelua. En tiennyt minä päivänä se tulee, tiesin vain että tulollaan on väistämättä niin kuin...kuin.. kuolema? Joulu? Pissa? Meteoriitti? 
Luuri hikosi kädessä kuusi päivää. Kuusi päivää harjoittelin rentoja repliikkejä ääneen kadulla.

Kun se sitten soi, aloitan reippaasti suunnitelluilla vuorosanoilla ääni kuitenkin tunnistamattomaksi painuneena: "No niin!". Sitten rohkeus pettää ja nielaisen loppuosan: "Nyt sää sitten soitit". Jatkan keskustelua nyökkäilemällä, mikä puhelimessa on hyvin informatiivinen tapa kommunikoida. Hymähtelen muistaakseni onneksi myös. 
Sitten se loppuu. Yllättäen puhelu loppuu. En muistanut, että puhelut loppuvat.
Palaan Naapurittaren ja poikien luo keittiöön vauhkona kontaten. Naapuritar katsoo minua, rypistää kulmiaan ja kehottaa kirjoittamaan kaikesta tästä hauskasti nettiin, niin pääsen asian niskanpäälle. Olen samaa mieltä.  

Siihen sen nyt kirjoitin, mutta en kyllä tiedä – osaan kertoa toden suurin piirtein totena, en sen kummemmin. Mutta onhan se helvetin hauskaa. Helvetin hauskaa elämää kulkea tunteiden talutusnuorassa painajaisiin ja takaisin.

Eilen mehut vei yhtä lailla etukäteen hermostuttanut, ääriarkinen suoritus. Olisi ollut luettavaakin, mutta mieluummin laskin yhdessä satojen mummojen kanssa minuutteja työväenopiston ilmoittautumiseen. Tasan klo 13.00 poimin näpäyttämällä ostoskoriini CHIT CHAT on Tuesday morning –kurssin. Vielä tänäänkään magneettisen kiinnostavana pitämäni, varmaan ihan kiva englannin jutustelukurssi ei ole täynnä. Kai se nyt edes järjestetään.

Onko tämä ollut joka vuosi näin vaikeaa? En muista? Lyö tyhjää? Olenko käynyt liian syvällä höperössä? Rännännäänääänää. Kovemmalle sitä musiikkia. Niin että se täyttää tyhjän ensimmäisenä. Kun vielä ensisijaisesti saa olla mutsikesä


                   Se


                   Ole


                   Niin


                   Justiinsa


Kuvat sarjasta Kyllä se siitä (2015). Tutustu ihmeessä myös Ihmisroskasen aiempaan valokuvatuotantoon täällä ja täällä.

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Mutsikesä 015 lyrics

Sanoitin biisin (avaruus)vihkoon.


MUTSIKESÄ 015

1. 
Lähde Seppå vaan töihin 
me jäädään nukkumaan
tyynyntuoksuisiin aamutöihin
Pörreä Leijona ja mää

2.
Pitkään mehiläiset keräsi
tämän kesän hunajaa
nyt sitä jukurttiin valutellaan 
Pörreä Leijona ja mää

Ch
Tää on mutsikesä
intiaanimutsikesä
mutsikesä
intiaanimutsikesä
Voe hele mikä kele!

3.
Näkyy jo ikkunasta
ystävät naapurista
niitä odotellaan salaisiin lomavarkaisiin 
Pörreä Leijona ja mää

C-osa
Ollaan hetki ihan seis
ettei elokuu loppuun kulua vois
eikä pupu loikkis pihalta pois

Ch 
Tää on mutsikesä
intiaanimutsikesä
mutsikesä
intiaanimutsikesä
x2
Voe hele mikä kele!


Pitäiskö säveltää ja vetää videolle...? ;)


 

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Rullarit jee

Oliko puhetta tavaran karsimisesta? Vai siis pitikö sitä hommata lisää?

Se on ilmeisesti ollut tässä vähän epäselvää, kun pihakirppispäivän jälkeen joka kadunkulmassa seisoo saa ottaa       –laatikko heruttelemassa. Pakko on ottaa, jos ilmaiseksi saa. Pakko. Jos ilmaiseksi.
Juuri näitä kynttilänjalkoja esimerkiksi, niistähän on elintarvikkeisiin rinnastettavina tarve-esineinä aina pula. Tai web-kameroista. Lastenkodin edestä Lenski poimi niin kovaäänisen ambulanssihelikopterilelun, että sen täytyy olla viritetty.

Kuitenkin jos oikein lykästää, voi kaiken roinan joukosta löytyä jotakin löytämisen arvoista...


Kuten kahdet sairaan nopeet rullaluistimet, sinun ja boyfriendisi kokoa!!

WOU WOU WOU

Edellisiin rulliksiin keräsin rahat katusoittamalla K-market Tahmelan Valinnan edessä. Ohjelmistossa oli Pikkupupu loikki –biisi, jonka pystyy nirhaamaan läpi käyttäen pelkästään viulun vapaita kieliä. 
Tuettuna molemmista kainaloista valuin sitten Hirvikatua alas ehkä kahdesti.

Torstaina on suunnitelmissa nousta rullille ensimmäisen kerran sitten vuoden -98 ja luistella kesäteatteriin. Eli jos tamperelaiset ihmettelette mikä vauhdikas ja värikäs vilahtaa ohitsenne ja heti perään toinen, niin me ollaan sitten Sepån kanssa ne.

Ja tervetuloa meidän talon nurkalle, jos ja kun ilmainen tavara kiinnostaa. 
Perustan sinne saa panna ja ottaa –laatikon kaikkia kaduttavia herätenoukintoja varten.

WOU

Rullarit jee sen ymmärtää
Rullarit jee ei jälkeen jää
Rullari jee ne näkee tän 
Kaikki pyörii.................

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Haastattelussa kaksivuotias

– Lenski, mitä sää tykkäät tehdä?

– Syödä kakkua.

– Mitä sää tykkäät tehdä sisällä?

– Leikkiä.

– Millä sää leikit?

– Tolla leegolaululla.

– Tota, mmm, mitä sää tykkäät tehdä ulkona?

– Kääntyä kaatua. Kääntyä kaatua.

– Mihin sää lähdet mielelläs retkelle?

– Muumimailmaan.

Okei... Mitä siellä on siellä muumimaailmassa?

– Noita muumihahmoja.

– Mikäs sun lempieläin on?

– Ei mun lempieläin oo... eläintarhassa. Eläintarhassa oon ollu. On lempieläimiä siellä, on!

– Esimerkiks mikä?

– Leijona.

– Okei.

– Leijona karjuva siellä on. Aaarghhhh!!

– Huii!

– Wääärghh!!

– Apua! No tota sitten, mikä sun lempiruoka on?

– Dinojukurttilaulu. Dinojukurttilaulu. Dinojukurttilaulu. Yyyy. Iuu. Yyyy.

– No entäs, mitä sä oot tehny tässä kesällä?

– Yyyy. U, uh. Lentilannassa. Lentilannassa.

– Mitä tehny?

– Rannassa uinu.

– Tota, mikä susta tulee isona?

– Pappi.

– Mitä se pappi tekee?

– Kiikossa toissa on pappi.

– Mikä on sun lempilelu?

– Kiikaakiikaakiikaa

– Mikä on sun lempilelu?

– Kiikaa.

– Lenski?

– Tinttikalhulelua. Tinttikalhulelua.

– Ahaa. No mikä on sun lempikirja?

– Tinttitintti.

– Aivan.




perjantai 7. elokuuta 2015

Ruusunnuppu

Äitienpäivänä saamani ruukkuruusu kukkii heinäkuun ja elokuun vaihteessa ensimmäistä kertaa. Siinä oli pienet, kovat nuput jo silloin toukokuussa, mutta ne eivät ikinä avautuneet, vaan kuivuivat ruskeiksi. Lamaannuin, kun Seppå näytti kirvojen juoksentelevan lehdillä ja oksanhaaroissa. 

Seppå kantoi ruusun ulos portaiden viereen ja suihkutti siihen mäntysuopaa. Hyväntahtoiset lahjojat, isä ja poika säälittivät minua. He uskoivat kukkaan, jaksoivat hoitaa sitä. Minä käänsin katseeni pois äitiyteni surullisesta symbolista aina kulkiessani ohi. En koskaan saisi tietää minkä värisiä kukkia se tekee. 

Mutta tietysti se tapahtuu nyt, tasan kaksi vuotta sen aamun jälkeen, kun minusta tuli äiti. Kaksi vuotta sen jälkeen, kun aika alkoi toisen kerran alusta. Lenski syntyi ja osa minusta syntyi uudelleen hänen kauttaan. Minusta tuli olento, jolla on tehtävä. Tärkeä tehtävä pitää hänestä huolta. 

Olen hänen niin kauan kuin elän ja sen jälkeen, siellä ajan mustassa pyörteessä, jonka poimuun meidän tarinamme jää. Sinne me jäämme matemaattisena kaavana, hiilipölynä, tai ehkä sähköiskuna. Me olemme ruusunnuppu, hän aukeaa minun terälehtieni sisältä aina uudestaan miljoonien vuosien päästäkin. 

Aamulla pieni nenä tuoksutteli kukkia. Etusormi kokeili vaaleanpunaista samettia. Tottakai vaaleanpunainen. Herkkä niin kuin on kaksivuotias äitiys. Tummanpunaisia saa lahjoittaa sitten, kun olen nelikymppinen isoäiti. 

Sitä ennen parikymmentä vuotta meillä asuu ihminen, joka on yhtä suuri ihmetyksen aihe ja haaveiden intohimoinen kohde joka päivä kuin oli sinä jona syntyi. Hän on muukalainen, jonka tunnen. Sitä mukaa näen itseni, kun hän näyttää itsensä. Kun hän koskettaa ruusua, minä kosketan sitä taas vuosien jälkeen. Ja niin maailman taivasholvi nousee korkeammalle, sen alle virtaa jostain kirkasta, viileää ilmaa.





maanantai 3. elokuuta 2015

Vuoden odotetuin maku

Täältä univajeen, hormonihurvelon, kommunikaatio-ongelmien ja synttäristressin keskeltä lyhyesti tiedotettakoon, että nyt sitä on taas saatu, Haaviston ruispuuroa. Täysmaito, voi ja tunteja haudutettu ruispuuro luovat makumaailman, joka herauttelee veden kielelle missä ja milloin vain pelkästä ajatuksesta. 

Edellistä lusikallista vielä niellessä seuraavaa alkaa jo odottaa, ja vihoviimeisen jälkeen sitä sitten saakin himoita, kun Myllypäivät ovat kerran vuodessa vaan. Kaikkien muiden alussa mainittujen raskauttavien tekijöiden lisäksi nyt on kyllä liian pitkä aika seuraavaan suutuntumaan. Myönnän, tilanne ei oikein pysy hallinnassa.
En mää tiedä, ei vaan ole mitään niin hyvää.