tiistai 30. kesäkuuta 2015

Vispilänkauppaa talon takana

Yllättäen meitä odottivat heinäladon tuoksuiset treffit, kun äiti lupasi huolehtia Lenskin nukkumaan. Keskikesän seisahtunut tunnelma ennusteli jotakin erityistä. Ei ollut mikä tahansa ilta näillä tienoin. Kylällä olisi suvi-iltamat. 

Juhlat ovat vilkkaan kesäkauden kruunaus. Kansa tupeksii nuorisoseuransaliin, ympärivuotiset asukkaat ja kesäntuomat peräperään. Ohjelmassa on paikallisen kansankynttilän puhe, kuorolaulua kansallispuvuissa ja runonlausuntaa. Väliajalla tietenkin buffet. Pullaa ja lasipullojaffaa ulkorappusella. Illan odotetuin ohjelmanumero on juhlanäytelmä, eli ylipitkä, humoristinen klassikkotekstin uudelleentulkinta. Kun Kesäpäivä Kangasalla kajahtaa yhteislauluna, sen sanat ovat niin totta, niin totta juuri sillä perinnevoimaisella hetkellä, että sielun helma heilahtaa. 
Illan tummuessa penkit kannetaan miesvoimin pois. Lavalla soittimia virittelee jo yksitoistahenkinen Carneval. Poski pääsee viimein poskea vasten, vartalo vasten vartaloa. Tyynelle järvelle kantautuvat vanhojen slaagerien sävelet... 


Mitä helvettiä!! Miten niin ei kiinnosta lähteä...?!!
Pöllin isän taskusta jo rahaakin niitä limsoja varten. Pettyminen! Loukkaantuminen!
...Ai lähdetään sittenkin? Ei huvita enää. No okei, lähdetään............................!!!


Muina heiloina poljimme raittia nuorisoseurantalolle. Kirkkaanvihreillä pelloilla valo ja varjot kisailivat. Ylämäissä hiki nousi niskaan. Koivukujan siimeksessä ajoimme kilpaa hyttysten kanssa.

Leppynyt tunnelma sai takapakkia, kun perillä selvisi lippujen olevan loppu. Työskentelin pettymyksen kanssa tovin nuorisoseurantalon eteisessä ja sitten päätin laskea sen menemään. Meillä oli Sepån kanssa edelleen toisemme ja maalaismaisema. Mikä vaan olisi mahdollista. Sitä paitsi, eikö olennaisin juhlissa tapahtunut aina talon takana? Tästä tulisi täyttä turpaanvetoa. Romanttisessa mielessä.


Jäimme muun nuorison kanssa hillumaan pihaan. Lapset huusivat sokeripäissään ja juoksivat ympäriinsä. Skootterin kaasuttivat ja teinitytöt nojailivat katoksessa legginsseissään ja odottivat oman tanssinumeronsa alkamista. 

Muistot palasivat mieleen. Viimeksi suvi-iltamissa vanhempien tyttöjen narutoppien olkainten vieressä näkyvät toiset olkaimet olivat tehneet minuun suuren vaikutuksen. Valitsin  ruskeasilmäisen ihastuksen kohteen juhlanäytelmän valovoimaisista näyttelijänuorukaisista. Loppuloman odottelin, että porukat hakisivat minut mökiltä, tai laittaisivat tekstaria ja siitä alkaisi ensimmäinen nuoruuden kesä. Sitä sai muuten odottaa.



Keinumorsian ja hänen heilinsä karkasivat keinumaan, kun runonlausunta alkoi. Huvi tyssäsi muutaman riemastuneen vauhtienoton jälkeen, kun viereen ilmestyi ryhmä lapsia alistuneesti jonottamaan.  


Katoksen teinit supisivat, kun seuraavaksi katosimme metsäpolulle. Polku johti pellonreunaan. Heili mittaili maita ja pohti, josko siitä sitten elanto ja perheelle tölli viereen. Keinumorsian nojautui koivunrunkoon, häntä heikotti.


Palasimme takaisin juhlahumuun juuri oikeaan aikaan. Lasioven läpi pystyi näkemään, kuinka yllätysesiintyjät Jaakko Ryhänen ja Seppo Hovi nousivat lavalle. Esitys oli mahdollista myös erittäin hyvin kuulla oven läpi.
Ja kun se Kesäpäivä Kangasalla lopulta päästettiin ilmoille, esitin sen yksinoikeudella Sepålle. Loppuhuipennuksen kohdalla kaiteen päälle kiivettyäni huomasin, että viereisessä autossa vaihdettiin hissukseen vaippaa vauvalle.


Heili pisti juhannusruusun muistoksi povelle. Tuoksu oli vahva vielä aamulla vaatteiden seassa. Siellä se Lenski oli tuhissut Nukkulassa palatessamme mökille. Samassa kamarissa, missä joskus yökaudet odotin yhteydenottoja, kuuntelin Roineen armaisia aaltoja ja kuvittelin elämää. Tuntui, ettei se ikinä alkaisi. 

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Teaser tulevaisuudesta

Ennustin leväperäkesää ja sen sain. Estot sitten lähtivät ja nyt on höperöityminen täysillä käynnissä. Eilen en käynyt ulkona ollenkaan. Tänään pääsin Naapurittaren ja poikien kanssa rantapuistoon asti, myöhemmin Naapurittaren palveltavaksi munkkitornille. Lenski räpsytteli sokeria silmäripsistä vielä kotona.

Syksyä ja tulevaa harjoittelua tekee oikein kipeää ajatella. Mieluummin jäisin kotiin ikuisesti, tekisin lisää lapsia, keräilisin tiskejä, opettelisin ruuanlaittoa, lisää lapsia tekisin, luuraisin Netflixia päiväuniaikaan, söisin sitä munkkia .. lisää.. tekisin .. lapsia.. lisää... munkkia... . lapsia..

Mutta paljon on tehtävää noin niin kuin tamperelaisella dokumenttiteatterikentällä. Pakko kai se on olla hankkiutumatta raskaaksi tai mitään sen tyyppistä tässä kohtaa.

Teaser jännittävästä tulevaisuudesta, olkaa hyvä. Yllättävän vetree toi Soini. 



keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Ennen kaikki oli paremmin

Kuten esimerkiksi viime viikon keskiviikkona. Aurinko paistoi ihanasti ja pääsin puistojoogaan. Naapuritar tuli hakemaan minua pihasta. Kävelimme käsikynkkää Tahmelan rantaan.


Polkupyörät suhahtelivat ohitse, kun muutkin reippaat joogit kerääntyivät paikalle. Ohjaaja toivotti mukaan niin aloittelijat kuin 20 vuotta harjoitelleet. Iltapäivän kontrastit loivat meille oman pienen todellisuuden. Paiste oli sokaiseva, järvi metallinhohtoinen ja varjot mustia. Hengitys kulki rantaan lyövien aaltojen rytmissä. Ruoholle levitetty matto tuntui upottavalta sängyltä. Keskivartalo sai hyvää lisätreeniä, kun tasapaino ei meinannut riittää kahdella jalalla seisomiseen.

Naapuritar vieressäni keskittyi aidon joogaopettajan varmuudella. Katselin häntä ihaillen sivusilmällä. Mikä tyyneys.
Oikeasti guruni kuulemma puntaroi koko tunnin omia mahdollisuuksiaan ulkoilmajoogabisneksessä. Joogako muka tie pois ahneuden kierteestä...?


Ei vaan, kyllä me porukka kokoon saataisiin! Vaikka meidän pihaan.

Ilouutinen kaikille niille, joiden mielestä jooga on tylsää: älypuhelinta on mahdollista käyttää pää alas päin kesken haastavan asanan. Alempi kuva todistaa sen. Se on esimerkki niistä valokuvista, jotka on vain pakko saada näpättyä. Onhan se hieno.


Gurulla ja minulla on samanlaiset kantohihnat!!


Tänään puistojooga on muisto vain. Tahmelan ranta on tyhjä ja niljainen. Naapuritarkin huitelee ties missä. Mattoystävykset odottavat jälleennäkemistä suruissaan. Tapaavatkohan he enää koskaan? Sataako täällä ikuisesti? Haluaisin myös Koulukadun puistojumppaan, mutta sataisiko silloinkin? Mökin lähellä järjestetään onneksi kesäjumppaa, johon sääolosuhteet eivät vaikuta. Se on maanantaisin nuoriseurantalolla. Siellä tanssitaan kikapoota jumppatossuissa.

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Mysteerisalkku

Näin Sepån kantavan autoon epäilyttävän salkun, kun olimme lähdössä mökille. Kysymykset heräsivät välittömästi. Asiakirjoja? Osakkeita? Rahaa?! Aseita?!! Lapinleuku?!!!!! Pysähtyisimmekö Kaivannon Grillillä ja salkku vaihtaisi vaivihkaa omistajaa? Kaartaisimmeko metsätielle jossain päin Vehoniemeä, ja Seppå rämpisi salkun kanssa pusikkoon ja palaisi tyhjin käsin. Kun vilkuilisin paikkaa arasti takapeilistä, huomaisin tien reunassa risuista tehdyn ristin.
En uskaltanut avata suutani. Jos en nostaisi asiaa esille eli salkkua pöydälle, voisin yrittää kuvitella, ettei sitä olisi.


Mökillä vastassa oli yllätyssynttärikestitykset. Pakotin hymyn kasvoilleni, olihan kaikki järjestetty minun takiani. Matka oli sujunut pysähdyksittä, mutta se ei ollut rauhoittanut mieltäni.


Seppå käyttäytyi kummallisesti. Nähtyään katetun kakkupöydän hän kääntyi ja käveli ovesta ulos. Kukaan ei tuntunut kiinnittävän siihen mitään huomiota. Mutta kun Seppå palasi mysteerisalkun kanssa, muutkin hiljenivät. Seppå laski salkun maahan ja polvistui sen eteen. Lukot loksahtivat auki. Mummu kahmaisi Lepuskin syliinsä. Se näytti pistoolilta! Tai...


...porakoneelta.
Lisäksi kotibaristan asiallisesta tarvikesalkusta löytyi porakoneen vara-akku (ei kuitenkaan laturia). Kahvimylly. Aeropress. Vaaka. Papuja.


Ja hyvät tuli taas sumppiloorat. Kiitos omistautuneen harrastajan. Älä antaudu milloinkaan!



sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Kliimaksin synty ja purku

Jalkoja jäätää. Sotkuinen järvivesi leviää ulapaksi edempänä. Yleensä kestää kauan ennen kuin uskallan pulahtaa, mutta nyt notkautan veteen nopeasti. Pois alta kylmän kesän hontelot hauet ja ahvenniskat! Kaksi vetoa sammakkoa. Sukellus. Kun pääsen pystyyn ja hyristelen laiturilla seisovalle Sepålle, taivaalta läiskivät ensimmäiset kolikon kokoiset pisarat.  Jos äskeinen oli juhannusaaton kliimaksi, nyt se purkautuu.

Päivät ovat kliimaksinsa kokoisia. Tämäkin. Kaikki pulahdusta edeltäneet tapahtumat rakensivat jännitettä:


Vihdat väännettiin saunanrappusilla. Tuli yksi iso ja yksi pieni. Niin kuin on pappa ja niin kuin on poika. 



Saippuakuplat eivät puhjenneetkaan. Ruokia ei grillattu vaan valmistettiin ihan toisella reseptillä. Lepuski ahmi venkolia ja kuminauhajuustoo. Hiukset pestiin ämpärissä. Rantasipi lehahti laiturin alta. 



Kaikki pulahduksen jälkeinen purki jännitettä:

Punkkutoosasta lorahti juomalasiin. Märkä ruoho luiskahti crocsin alta. Repaleiset lepakot kiisivät hämärässä. Mökinkostea tyynyliina posken alla.


Kertomuksen puitteena koko kukkiva yötön, yötön kukinto! 

Yksi päivä on yksi elämä. Aatto oli hahmoton tapahtumien jatkumo ennen kuin keksin sen mittakaavan. Jos käännekohta on kastautuminen sameaan rantaveteen, on kuolemakin tyynyntuoksua tällaisina päivinä. Mennään hienovaraisella. 



Juhannusneito syväkeloissaan... Edelleen syvällä jussissa.... Kuinka täältä pääsee pois..?


...Tällaisia apuvälineitä löytyy??

Hyviä juhannuksen räippeitä!

lauantai 20. kesäkuuta 2015

torstai 18. kesäkuuta 2015

Lupiinit porraskäytävässä


(Avaruus)vihkon muistiinpanoja

18.6.

Lääkärin ja Prisman jälkeen
lupiinit porraskäytävässä
Tunnistautuu tämä päivä

Kesäkuu on
On kesäkuun 18. 
Kuu on
On kesä
juuri ennen juhannusta

Hyvää syntypäivää äiti
Hyvää kahvia, äiti
Hyvää äitiä, kahvi




Alamummi taas asialla. Se on sellainen. Tuo kukkia miniän portaikkoon. 


Seppå antaa jo kermalle kyytejä keittiössä. On meillä juhlat!

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Sisustamisen lapsinero

Olen vielä lapsi. En kokkaa ikinä. En osaa laittaa tiskikonetta päälle. Pyykkikoneen täytin muutama viikko sitten ja hurrautin käyntiin. Levittelin märät kuivumaan, pyynnöstä. Olen imettänyt mutta sen lopetin.
Seppå paistaa käden käänteessä maistuvat maissimunakkaat, imuroi ja hoitaa viherkasvit, jauhaa kahvipavut, keittää sumpit, vaahdottaa maidon. 
Häntä ei ilmeisesti haittaa olla yksinhuoltaja. Sepån toimeliaisuus mahdollistaa jättäytymiseni perheemme toiseksi lapseksi. Mutta ei miksi tahansa Lepuskiksi. Vaan sisustajalapsineroksi.

Sisustajalapsinerous on mielentila. Se on neuroottista antautumista. Se on projektiluontoista. Äkkiarvaamatta syntynyt idea viedään jyräämällä loppuun niin nopeasti kuin mahdollista. Harhaisissa toiveissa yleensä on, että nopeammin kuin mahdollista. 
   
Sisustamiskausi tulee syklissä seuraten usein stressaavaa, tunteellista ja _syvällisiä_ mietintöjä vaatinutta ajanjaksoa. Sisustajalapsinero ei lue mitään, kirjoittaa ainoastaan tori.fin hakulaatikkoon ja ajattelee hyvin, hyvin rajoittuneesti.  
On ihan okei heittäytyä välillä lapseksi ja vain...sisustaa!

Voin jakaa muutamia huikeita ideoita. 


Björk-kello. Tämä on fanituote. Se ei ole koskaan käynyt, ajasta saisi mitään selvääkään.


Mitäpä kirjalla tekee, kun se on kerran luettu. Hyötykäyttöön, hyötykäyttöön! Sisus kaiverretaan mattoveitsellä ja kellokoneisto työnnetään tilalle. Viisarit kannesta läpi. 

Joskus harvoin käy niin, että puhti loppuu kesken. Aggressiivista intoa on vaikea nostattaa uudelleen saman projektin kohdalla. Joskus ideasta on myös vähän vaikea saada jälkikäteen kiinni... 


Taideraanu. Työstetty kellon ympäri noin yhden päivän ajan joulukuussa -14. Inspiraation lähteenä tämäPariin otteeseen tuli käytyä Tokmannilla mattojarrujen perässä ja kymmenen vaatetta revittyä osittain räsyiksi. Surullisia trikootorsoja löytyy sieltä täältä. Kun katson sitä nyt, haluan vain pukea ruudullisen hameen ja kimaltavan topin. Mutta en saa. Leopardihörsöllä ole niin väliä.

Sommitteluhan siinä on vaikeaa... Sävyoppi ja nämä. Liian haastava proggis kenties? Kyllä sen saa myöntää. 


 Seppåkin on esteetikko. Suon hänelle sisustusvaltikan aika ajoin.


Eikä ole tarvinnut katua. Tunnelmallinen lapinleuku seinälle ripustettuna osoittaa, että silmää löytyy perheen "huushollaajaltakin".


Viimeisin Sisustajalapsineron sekoamisen aihe on vanha, nypyläpintainen vuodesohva, joka löytyi lähikirppiksestämme Kodin Kakkosesta. Ei ollut hinnalla pilattu. Maksoi 20 euroa.
Silmänräpäyksessä edellinen sohvariekaleemme vain heitettiin varastoon uuden tieltä. Sisustajalapsinero ei välitä sateesta, häneltä puuttuu kärsivällisyys lapsille tyypillisesti täysin. Vastalauseita tai järjellisiä ideoita ei valitettavasti vastaanoteta, roudari.  



Haiseehan se mummolalta. Onneksi on syreeniaika. Maljakkoon poimittujen kukkien tyrmäävä tuoksu leikkaa terävimmän kärjen.


Vieraspetiominaisuuden järkevyys tuottaa tyydytystä. Nero on nähnyt ideamaailman puolella abstrakteja kuvastuksia myös pysyvästä löhönurkasta. Sisustustyynyä muuten löytyy kaapin perältä. 



Ensimmäisiä yökylävieraita odotetaan näkemään unia mummolasta. Seppå tuuttaa aamukahvit Aeropressillä. Hyllyllä mykkä Björk, jonka tikitys ei häiritse. Vierailla on mahdollisuus osallistua Sisustajalapsineron työpajaan: Kuinka lampunvarjostimesta riisutaan desinghelmi. (Omat materiaalit mukaan: varjostin ja sakset).  Pilottikappale löytyy kuvasta. Raanun työstämistä voi myös jatkaa kollektiivisesti. Onko sinulla upea paita, jonka haluaisit saksia riekaleiksi?  

...Ai että pojalle vaippaa vaihtamaan?
Yritän tässä nyt vaan kannatella harteillani kotimme miljöön onnistuneisuutta!!
Vaikka joskus on vähän huono omatunto. Anteeksi Seppå, että olen tällainen poissaoleva sekoilija, josta ei ole mitään apua. Koti on siellä missä sydän. 
Sydän siellä missä roudari.
Mitä sitä millään muulla. ... ....



maanantai 15. kesäkuuta 2015

Maailman kestävin lelu


                  Erilainen silti samanarvoinen



                         Ulkonäkö voi pettää



                  Yhdessä olemme enemmän



                   Esteettömyys






   Se mikä ei tapa, vahvistaa



                       Mauri Pekkarinen



                  Erilaisuus on rikkautta


Kaikki teokset voimauttavasta valokuvasarjasta: Maailman kestävin lelu – minua et riko! (2015)




Sain viimein aikaiseksi jotakin, mitä olen halunnut tehdä siitä asti, kun isä legot keittämällä desinfioi. Koko päivä kulunut studiolla. Mökkikesä avattu siinä sivussa.

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Ensimmäisenä huomasin liilan pilven

Ensimmäisenä huomasin suuren liilan pilven pihan aidan puoleisella laidalla. Se kätki sisäänsä puutarhakeinun ja heilui hiljaa yötuulessa. Kannoimme nukkuvan Lepuskin ja laukut autosta sisään. Pilvi sutsutti violettia parfyymia ympärilleen, kun palasin sulkemaan avonaisen ulko-oven
Miten se on taas tämä aika? Aina se tulee. 

Aamulla tiirailimme ikkunasta, kun alakerran kampaaja kurkotteli pilven luona ja sipsutti sitten pikkupilvi kainalossa takaisin salonkiinsa. Pian olimme Lepuskin kanssa perässä pihalla. 



Tuoksu huumasi pienen imppaajan. Sitä on pakko saada lisää. Ja lisää. Lisää.



Oman pikkupilvemme tuoksu on niin voimakas, että se kätevästi tyrmää uuden sohvan mummolanhajun, joka täällä leyhyy. Kokonaisuus on tainnuttava. Koko päivän on särkenyt päätä. Kummastakaan en kyllä luovu, en unelmien sohvasta, en kukista. Menköön terveys. Tulkoon upean asuinympäristön positiiviset vaikutukset.



Pastellipilvi oli laskeutunut pihanperälle vastaanottamaan meidät kotiin. On Tanska aika onnellinen, mutta on se Tahmelakin. 


Iltakävelyllä tarkastimme, että ranta oli paikallaan ja Saunasaari. Mihinkäs ne saaret kivisiltä juuriltaan lähtisivät. Taikka Ihmisroskanen. Taikka Seppå. Samalla rannalla on väristy pyyhkeen sisällä jo silloin, kun isä vannoi ettei matkapuhelinta hanki. Seuraavana kesänä se jo oli. Varmaan seuraavassa kuussa.

Seppå ja Lepuski siirsivät penkkiä oikeanlaisen aaltokokemuksen saavuttamiseksi. Kasvimailta lehahteli nuoren kesän vimmaisia tuoksuja. Joka hetki joku nuppu aukeaa. 


Mitä nyt sitten? En tiedä. Antaisiko kukkien lipua taivaalla ja pilvien tuoksua ja ihmisen vähän vaan jumittaa. Laitetaan vilttiä pihanurmelle ja istutaan katsomaan. Näin. 

Kotiinpaluuterveiset liilasta pilvestä.

– Ikuine Tahmelalaine